Pohjataikinaan:
75 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl juustoraastetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 kpl kananmunan keltuainen
Täytteeseen:
noin 200 g puhdistettua, suikaloitua purjosipulia
nokare voita
noin 200 g kuutioitua kylmäsavustettua lohta tai kirjolohta
noin 1 dl juustoraastetta
2 dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa ja mustapippurirouhetta
Valmista ensin pohjataikina: sekoita huoneenlämpöiseen voihin juustoraaste ja vehnäjauhot. Nypi sileäksi. Lisää kananmunan keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina halkaisijaltaan 18-senttisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.
Valmista täyte: pese purjo ja poista vihreimmät latvat. Suikaloi vaalea osa. Sulata nokare voita paistokasarissa ja kuullota purjo. Jäähdytä.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kuutioi kylmäsavulohi ja sekoita jäähtyneen purjon joukkoon. Lisää juustoraaste ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte piirakkapohjalle.
Vatkaa kerma ja kananmunat, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos piirakalle.
Nosta piirakka uuniin ja kypsennä kunnes täyte on asettunut ja saanut kauniin paistopinnan, noin puoli tuntia.
Nauti piirakka haaleana tai täysin jäähtyneenä. Raikas salaatti sopii lisukkeeksi.