Pro Kala ry 25 vuotta

[URIS id=2412]

Pro Kala ry:n 25-vuotisjuhlaa vietettiin 20.11.2019 Helsingissä Ravintola Kappelin kellarissa. Lämminhenkiseen tilaisuuteen saapui lähes sata juhlijaa nauttimaan kalaherkuista ja yhdessäolosta.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Irja Skytén-Suominen avasi tilaisuuden.

— Juhlapäivä valittiin synkkään syyskauteen tuomaan iloa ja valoa. Onhan yhdistyksen virallinen rekisteröimispäiväkin valon päivä, Lucian päivä, hän muistutti.

Iltapäivän kuluessa juhlapuheita kuultiin useaan otteeseen ja eri tahoilta. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho, joka on ollut hallinnon puolelta yhteistyökumppanina koko yhdistyksen 25-vuotisen historian ajan, totesi Pro Kalan muodostuneen jo instituutioksi. Hän toivoi, että yhdistyksen logoon törmää jatkossa entistä useammin, ja väläytti, että se voisi näkyä jopa tuotteissa. Maa- ja metsätalousministeriön tervehdyksen toi osastopäällikkö Juha Niemelä. Hän kertoi näkevänsä Pro Kalan merkityksen jatkossakin tärkeänä, erityisesti kun hallitusohjelmaan kirjattua kotimaisen kalan edistämisohjelmaa aletaan jalkauttaa. Luonnonvarakeskuksessa johtajana työskentelevä Asmo Honkanen kiitteli puheessaan yhdistyksen roolia linkkinä tutkimuksen ja yrittäjien välillä.

Riku Isohätälä toi juhlaan yhdistyksen perustajajäsenen, Hätälä Oy:n tervehdyksen. Isohätälä kuvaili Pro Kalaa koko toimialaa yhdistäväksi tahoksi, joka on muun muassa mahdollistanut kalatoimialaan tutustumisen monissa eri maissa ja siten oman toiminnan tarkastelemisen eri perspektiivistä. Pro Kalan järjestämiä opintomatkoja muisteli myös Länsi-Rannikon Kalan myyntipäällikkö Mikhail Saloimov, jonka mieleen oli jäänyt erityisesti matka Murmanskiin.

Juhlassa oli paikalla myös useita ruokatoimittajia. Heidän tervehdyksensä yhdistykselle luovuttivat Anna-Maija Tanttu ja Marita Joutjärvi, kiittäen neljännesvuosisadan mittaisesta yhteistyöstä.

Toivomme, että yhteistyömme eri tahojen kanssa jatkuu yhtä monipuolisena seuraavatkin 25 vuotta!