Resepti

Lohipizza grillissä

Pizzataikina

2 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
ripaus suolaa
1 rkl oliiviöljyä
350 g (n 5dl) vehnäjauhoja

Täytteet

edellisen päivän uunilohta
kaupan pizzakastiketta (tai itse tehtyä)
kirsikkatomaatteja
juustoraastetta

Viimeistelyyn

basilikaa
oliiviöljyä
sormisuolaa, mustapippuria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, jauhot ja öljy. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa taikinaa muutama minuutti. Laita taikina kulhoon ja kohota liinan alla lämpimässä ja vedottomassa paikassa, kunnes taikina on kaksinkertainen (noin 30 minuuttia).

Leivo taikinasta 4 samankokoista palloa. Kauli pallot ohuiksi pizzapohjiksi ja jauhota hyvin molemmin puolin.

Kuumenna grilli kuumaksi. Laita kaulittu pizzapohja grilliin ja sulje kansi. Grillaa pohjaa 2 minuuttia. Nosta pizzapohja pois grillistä ja käännä grillattu puoli ylöspäin.

Täytä pizza: Levitä tomaattikastiketta pizzapohjan päälle. Ripottele hieman juustoa seuraavaksi ja levitä sen jälkeen uunilohta pizzalle. Lisää vielä viipaloituja kirsikkatomaatteja sekä juustoraastetta pintaan ja nosta pizza grilliin.

Grillaa pizzaa täytteiden kanssa 3 minuuttia.

Grillauksen jälkeen viimeistele pizza tuoreilla basilikanlehdillä, sormisuolalla, vasta rouhitulla mustapippurilla sekä oliiviöljyllä.

  • Pääruoka