Mikä kalassa maksaa?

”Mikä kalassa oikein maksaa?” kysyttiin meiltä viime viikolla. Miksi kalafilee kaupan tiskissä tai ravintolan lautasella maksaa monta kymmentä euroa kilo, ja kokonaisen kalan ”rantahinta” on vain muutaman euron.

 

Kaikki kauppoihin ja ravintoloihin tuleva kala kulkee elintarviketurvallisuudesta ja laadusta huolehtivan ketjun läpi. Kalastajalta tai kalankasvattajalta kala kuljetetaan kalatukkuun/jalostuslaitokseen, missä se jalostetaan ja pakataan kauppaan tai suurkeittiöille toimitettavaan muotoon. Kun kalaa käsitellään ja jalostetaan, syntyy hävikkiä, sillä vain osa kokonaisesta kalasta on syötävää. Esimerkiksi fileetä saadaan kalalajista riippuen 25–60 prosenttia lähtöpainosta. Tukusta kalatuotteet kuljetetaan edelleen kauppoihin ja suurkeittiöihin ja sitä kautta kuluttajille. Jokainen vaihe vaatii työtä ja ammattitaitoa, ja jokaisen tämän ketjun lenkin on saatava työstään palkka.

 

Kalan, kuten muidenkin elintarvikkeiden käsittelyyn, varastontiin ja kuljetukseen on oltava tähän tarkoitukseen hyväksytyt tilat. Kala kulkee koko matkansa vedestä keittiöön saakka kylmässä. Tällä katkeamattomalla kylmäketjulla turvataan laatu ja säilyvyys. Jokaiseen vaiheeseen tuotteet on myös pakattava niin, että niiden laatu ei missään vaiheessa pääse heikkenemään ja pakkauskoko vastaa asiakkaan tarpeita. Kauppoihin kalajalosteet pakataan nykyisin usein kuluttajapakkauksiin.

 

Kaikesta tästä koostuu kalan hinta. Siitä, että kala kuluttajan lautasella olisi parhaimmillaan.