Ammattilaiset esittäytyvät

Ammattilaiset esittäytyvät: Iiro, laivakoira

Olen ollut laivakoirana oikeastaan koko ikäni. Muutin kalastaja-Jarnon ja Riitan luo kymmenen vuotta sitten maaliskuussa, ja jo huhtikuun lopulla lähdin mukaan ensimmäisille kalastusreissuilleni. Sillä tiellä ollaan edelleen!

Ammattilaiset esittäytyvät: Jari Setälä, erikoistutkija

”Minulla on ollut aina se perusajatus, etten halua tehdä tutkimusta vain tutkimuksen takia. Työlläni pitää olla merkitys ja vaikutusta todelliseen elämään. Sen pitää olla hyödyllistä ja tarpeellista. Olen nykyisessä tehtävässäni tavallaan elinkeinoelämän, tutkimuksen ja hallinnon välissä: tuotan yrittäjille tietoa markkinoiden ja toimialan kokonaistilanteesta ja välitän hallinnolle sitä viestiä, miten asiat nähdään ja koetaan elinkeinoelämässä. Kun kaikilla on selkeä kuva siitä, missä mennään, voimme yhdessä rakentaa parempaa kalataloutta.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Antti Forsman, lehtori

”Tyypillistä työpäivää ei ole. Päätehtäväni on opettaminen, tosin itse näen sen enemmän nuorten ohjaamisena. Samaan aikaan on koulun omien tuotantotilojen ylläpitoa ja suunnittelua, paljon itseopiskelua sekä erilaisia vaihtuvia hankkeita.

Tehtävänämme on auttaa kalatoimialaa: varmistamme, että heille on tarjolla osaavaa, motivoitunutta työvoimaa. Motivaatio on tärkein: alalla toimii lukuisia pienyrityksiä, joilla on kaikilla omat toimintatapansa. Valmista työntekijää on mahdoton tehdä, mutta motivoitunut tekijä oppii talon tavoille nopeasti. Toki opiskelijat oppivat myös ymmärtämään alan realiteetteja.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Emmy Karlsson, kalamyyjä

Aloitin kalamyyjän työt Oulun kauppahallissa Kalaliike Minna Pekurilla. Olen Turusta kotoisin, mutta opiskelin Oulussa, ja työskentelin kalaliikkeessä opiskelujen ohessa. Koulutukseni on aivan toiselta alalta, mutta päädyin jäämään kala-alalle. Turun kauppahallin Kalaliike S. Wallinissa olen työskennellyt nyt puolitoista vuotta. On siis tavallaan sattumaa, että päädyin kala-alalle, mutta siitä on tullut se oma juttu.”

Kati Uhlgren, kotikokki

”Kala on raaka-aineena huippu. Se ei vaadi kikkailua, mutta siitä on vaikka mihin. Arvostan kaikkia kalalajeja: minulle siika ja silakka ovat samanarvoisia. Kokkaan usein itselleni ja miehelleni kolmen ruokalajin illallisia. Kun haluamme oikein herkutella, on pääruokana usein juuri kalaa.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Tiina Maanpää, laatupäällikkö

”Työni on hyvin vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Se, että saa olla mukana kehittämässä toimintaa, on hienoa. Haastavinta laadunvalvonnassa on pitää huolta siitä, että ne pienetkin asiat tulevat hoidetuksi: käsienpesut, kirjaukset ja niin edelleen. Ne voivat tuntua pieniltä, mutta ovat äärimäisen tärkeitä. Palkitsevinta ovat onnistumiset ja se, kun saa muutosta ja kehitystä aikaan.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Jari Multanen, kalanjalostaja

”Olen Martin Kalan tehdaspäällikkö. Martin Kala sijaitsee Turussa ja toinen Martin Kalan toimipiste Kaskisissa, jonka ostimme viime vuoden syksyllä. Siellä valmistetaan myös silakkafilettä. Molemmat toimipisteet kuuluvat Kalaneuvos-konserniin.

Martin Kala on ennen kaikkea silakkatalo: liikevaihdostamme 50 prosenttia tulee silakasta. Tuotteitamme ovat kokonaisten ja fileoitujen silakoiden lisäksi marinoidut silakat. Joulun alla valmistamme lipeäkalaa. Myös suomukalaa kulkee kauttamme kauppoihin ja tukkuihin: saamme 25 kalastajalta esimerkiksi kuhaa, ahventa, haukea ja lahnaa, jota fileeraamme ja myymme eteenpäin.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Matias Juslin, kalankasvattaja

”Se, että päädyin alalle, oli oikeastaan kohtaloni. Olen touhunnut näissä hommissa penskasta asti. Kalankasvatus oli helppo valinta: en koskaan edes miettinyt tekeväni mitään muuta.

Työssäni pidän eniten vapaudesta: kukaan ei ole sanomassa, miten hommat pitäisi tehdä, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Kesät kuluvat merellä, talvisin enemmän toimistossa. Yhtenä päivänä saatan istua palaverissa kauluspaidassa ja toisena roikkua paatilla pää alaspäin.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Matti Isohätälä, kalanjalostaja

”Aloitin työt perheyrityksessämme Hätälässä 15-vuotiaana. Käärin tehtaalla suutarinlohirullia ja pakkasin savusilakkaa. Sillä tiellä olen yhä. Hankimme, jalostamme, myymme ja markkinoimme kalaa, ja meillä on yhteistyökumppaneita ympäri Suomen.

Ensimmäisten työkokemusten jälkeen kouluttautuminen kala-alalle alkoi kiinnostaa, ja kävin Simon kalatalouskoulun ja Paraisten ammattikorkeakoulun kalalinjan. Koulun jälkeen palasin perheyritykseen ja aloin työskennellä oston ja myynnin parissa. Asiakasrajapinta on aina kiinnostanut, ja nykyään toimin pitkälti myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen parissa.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Juhani Larjos, kalatukkuri

”Parasta ja pahinta kala-alan tukkuyrittämisessä ovat ennakoimattomat tilanteet, jotka muuttuvat joka hetki – olemmehan luonnon armoilla. Jokainen päivä tuo ihan uudet haasteet. Niissä haasteissa on myös yrittämisen suola: leipääntymään ei kerta kaikkiaan ehdi, kun työ ei koskaan tule valmiiksi.

Tulin kala-alalle kuten moni muukin, kutsumuksesta. Lapsuuden kalastusharrastuksissa syttyi mielenkiinto kalaan, tutustuin alan ihmisiin ja päädyin oppiin kalastajille ja kalatukkuun. Kalakoulukin käytiin kesätorien välissä. Yrittämisen aloitin torikaupasta yhdessä Einiön Jyrkin kanssa. Pyöritimme rinnakkain tori- ja tukkutoimintaa, kunnes tukkupuoli alkoi tulla hallitsevaksi, eivätkä kädet enää riittäneet kaikkeen. Tänä päivänä Kalamesta keskittyy tukkukauppaan ja kalanjalostukseen.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Lilia Leps, kalanjalostaja

”En voi väittää, että olisin aina haaveillut ammatista kala-alalla. Minulla oli ravitsemusalan koulutus ja kun asuinpaikkakunnalta tarjoutui tilaisuus käyttää osaamistani kalan parissa, tartuin siihen. Sitten kala vei mennessään. Nykyään olen mieheni kanssa yrittäjänä samassa paikassa, jossa aloitin yli 20 vuotta sitten vientipäällikkönä. Myrskylän Savu Oy valmistaa savukalaa ja muita kalajalosteita, sekä toimii kalanvälittäjänä ja kalatukkuna.

Työmme ytimessä on kalan käsitteleminen. Työhön kuuluu tietenkin myös ostoa ja myyntiä. Tuotannon suunnittelu on tärkeää. Sillä varmistetaan, että ostettu ja myyty kala kohtaavat. Raaka-aineen ostot on ennakoitava pitkällä tähtäimellä, vaikka tuotemyynti lähtee aina asiakkaan akuutista tarpeesta.”

Ammattilaiset esittäytyvät: Mikko Pajula, kalankasvattaja

Kolmekymmentäkolme vuotta olen kasvattanut ja jalostanut kalaa Haverössä. Kaikki lähti aikanaan uteliaisuudesta: kun näki muiden ryhtyvän kokeilemaan, niin pitihän sitä itsekin.

Kalankasvatus on sesonkityötä. Joulun alla perataan joulukalat ja kesällä turistikalat. Ympäri vuoden meillä työskentelee kuudesta seitsemään vakinaista, sesonkiaikoina voi väkimäärä kasvaa jopa kolmeenkymmeneen. Minä olen yrityksen toimitusjohtaja, mutta teen kaikkia töitä johtamisesta perkuisiin ja fileoimiseen – ja jos siivooja on lomalla, niin sitten tuurataan.”